Epätasainen ihonsävy – miksi ja mikä avuksi?
Moni meistä kärsii jossain vaiheessa elämäänsä epätasaisesta ihonsävystä. Se voi ilmetä tummina läiskinä, kaikkiaan epätasaisena ihonsävynä tai ympäröivää ihoa tummempina pigmenttialueina. Yleisimpiä syitä epätasaiselle ihonsävylle ovat auringolle altistuminen, hormonaaliset muutokset, ikääntyminen ja ihosairauksien aiheuttamat muutokset, esimerkiksi aknearvet.
Auringolle altistuessaan iho tuottaa luonnollisesti melaniinia ihosolujen suojaksi. Melaniini on ihon pigmentti ja yleensä se jakautuu iholle tasaisesti, mutta joskus se saattaa muodostaa ikään kuin rykelmiä, jolloin se myös hajoaa iholla epätasaisesti. Tämä aiheuttaa iholle eriasteisia tummentuneita alueita.
Tällaisista läiskistä kokonaan eroon pääseminen voi olla haastavaa, mutta on olemassa joitakin apukeinoja, jotka auttavat tasoittamaan ihonsävyä ja vähentämään tummentumien näkymistä. Älykkäät ratkaisut myös hoitavat ihoa samalla, kun ne kirkastavat ja kiinteyttävät ihoa.
Kuori – Miedot kemiallisesti kuorivat ainesosat, kuten AHA– ja PHA-hapot, auttavat liuottamaan värjäytyneitä pintasoluja ja stimuloimaan uusien terveiden ihosolujen muodostumista. Kosmetologien tekemät ammattilaishoidot voivat myös tehokkaasti hoitaa tummentumia ja epätasaista ihonsävyä riippumatta niiden aiheuttajasta.
Lisää ainesosia, jotka auttavat tasoittamaan värjäymiä – C-vitamiinin, NeoGlukosamiinin, retinolin ja kojihapon on kaikkien osoitettu auttavan häivyttämään epätasaista pigmentaatiota.
Ennaltaehkäise käyttämällä pigmenttiä estäviä ainesosia – Monitehoinen NeoGlukosamiini auttaa estämään tyrosinaasi-entsyymiä, jolla on keskeinen osa melaniinin tuotannossa. Se on siis tehokas tapa ennaltaehkäistä uusien pigmenttiläiskien muodostumista.
Suojaa – Tue ihon toimintaa antioksidanteilla sekä aurinkosuojalla vuoden jokaisena päivänä.
NEOSTRATA Enlighten -sarjassa yhdistyvät monet näistä teknologioista. Sen tuotteet auttavat vähentämään hyperpigmentaatiota ja luomaan tasaisempaa ihonsävyä monireittistä lähestymistapaa hyödyntämällä. Sarjaa voi käyttää kokonaisena hoitorutiinina tai yhdistettynä muihin NEOSTRATA-tuotteisiin. Se sopii kaikille ihotyypeille. Monet valikoivatkin sarjan ihon kirkastamiseen riippumatta siitä, onko iholla värjäymiä.
KIRKKAIMMAT TÄHDET ⭐️⭐️⭐️
15% C-vitamin + PHA Serum – Ainutlaatuisessa seerumissa korkea C-vitamiinipitoisuus yhdistyy soluja uudistavaan PHA-happoon. Auttaa luomaan tasaisempaa ihonsävyä ja samalla tehostaa ihon kosteutta ja kirkkautta. Ihanteellinen valinta niille, jotka haluavat kevyen ja kosteuttavan seerumin tehokkailla antioksidanttiominaisuuksilla.
Ultra Brightening Cleanser – Ylellinen, kevyesti vaahtoava puhdistustuote sisältää NeoGlukosamiinia ja kasviuutteita, jotka puhdistavat hellävaroen ja auttavat parantamaan ihon kirkkautta ja heleyttä. Sopii kaikille ihotyypeille. Ihanteellinen valinta samealle ja väsyneen näköiselle iholle.
Skin Brightener SPF 35 – Kevyt päivävoide kosteuttaa, auttaa tasoittamaan ihonsävyä ja suojaa sekä antioksidanteilla että aurinkosuojalla.














